14.3.2012

Yellow Tail Shiraz - joinkohan salmiakkia?

No jopas! Hetken aikaa mietin, että mikä tämä tuttua maku on ja miksi maistan sen juodessani australialaista punaviiniä! Alkon mukaan viinin pitäisi maistua kaikelle muulle (mm. marjainen, mausteinen, eukalyptuksinen, vaniljainen) - vaan että salmiakkiahan tämä maku on!

Tutkailen pulloa tarkemmin, ja tuottaja itse kertoo viinissä maistuvan lakritsin. No niinpä, eiväthän ne siellä down under tiedä salmiakkia, se olisi todellisempi maku - mielestäni.

Muutenkin [ yellow tail ] -viinin makuun kyllä tuli kiinnitettyä huomiota, sillä siitä löytyi kaikenlaista kummallista ja makeaa, eukalyptusta ja vaniljaa. Makumaailma oli yhtä ilotulitusta alusta loppuun, mutta silti kokonaisuutena hyvin (liian?) helppo ja jotenkin sotkuinen.

Ihan hauska viini siis tämä kenguruinen, mutta ei juhlava, vaativa eikä haastava. Sopi hyvin keveään illanistujaistunnelmaan naapurilla - jaettavaksi, ei useampaa lasillista itselle juotavaksi. Ihan kiva. Ei suosikkini.

Hiukan hämmennyin luettuani, että tämä valittiin vuonna 2010 parhaaksi uuden maailman punaviiniksi omassa hintaluokassaan Vuoden viinit -kilpailussa. >> Umamista voit lukea lisää  Kyseessä oli vuosikerta 2008, josko se olisi makumaailmassaan herkempi ja salaperäisempi.

Plussat: ++(+)

Alko: Täyteläinen, vähätanniininen, makean marjainen, mausteinen, hennon eukalyptuksinen, runsaan vaniljainen. Shiraz, 2010. 9,58 e.


Huomioita:
Viinin nimi kirjoitetaan virallisesti [ yellow tail ].
Nimi tulee eräältä kengurulajilta, jonka nimi englanniksi on Yellow-footed Rock Wallaby, suomeksi otus tunnetaan rengashäntäkalliokenguruna. Keltaista häntää nimistö ei tunne, mutta kyllähän tuo häntä kellertää.

4 kommenttia:

  1. Moi! Tämä oli usean vuoden suosikki viinini, mutta ei tosiaan enää nyt viime vuonna. Ei tullut mieleen katsoa vuosikertaa koskaan, nyt vasta sun jutusta tajusin miten maku voi sen mukana muuttua.

    Hyvää kevättä muuten samalla :) !!

    VastaaPoista
  2. Pitkästä aikaa! Hyvää kevättä! :)

    Tavallaan helpotus kuulla, että aiemmin tämä viini on selvästi ollut parempi. Ettei sentään ole ihan hukassa oma makumaailma, kun en tosiaan nyt tätä uuden maailman parhaaksi nostaisi. :D

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Pretty part of content. I just stumbled upon your blog
    and in accession capital to say that I get in fact loved account your blog posts.

    Anyway I will be subscribing to your augment or even I achievement you get right of
    entry to constantly quickly.

    Here is my page nummerupplysningen ()

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...